040 179 0025
info@euforian.fi

Pyydä tarjous

Blogi

Uutiset

KESä
09
2015

Vihdin seurakunnan virkistyspäivästä puhtia arkeen asti

Vihdin seurakunta järjesti henkilöstölleen Euforianin toteuttaman virkistyspäivän, josta jäi hetken virkistyksen lisäksi puhtia arkeenkin asti. Maalaismiljöö Kytäjän Juhlatila (artikkelikuvassa) Hyvinkäällä toimi loistavasti 40 virkistäytyjän kotipesänä koko touhukkaan päivän ajan.

Vihdin seurakunnasta tilaisuutta järjestämässä ollut Päivi Putkonen-Hegazi oli erittäin tyytyväinen päivän antiin. Hänen mukaansa seurakunta on käyttänyt vuosien varrella lukuisia ohjelmatoimistoja vuosittaisten virkistyspäiviensä toteutuksessa, ja nykyään onkin jo melko vaikeaa löytää jotakin uutta.

Piha-alue oli oikein mukava ja hyvin mahduimme puuhailemaan eri toimintapisteitä päivän aikana. Ruokailu sujui oikein mukavasti navetan vintillä ja ateria sopi erinomaisesti päivään.

Keli oli vilakka ja tuulinen, mutta sää oli otettu hyvin huomioon järjestäjän toimesta, niin että suurimman osan ajasta olimme vähintään pienessä liikkeessä.

Kankeuskatsauksessa emme ole olleet aikaisemmin ja luento aiheesta oli myös mielenkiintoinen ja valaisi taas uusia seikkoja omasta kehosta. Kankeuskatsaus aiheutti keskustelua työkavereiden kanssa vielä myöhemminkin.

Maalaisolympialaiset oli hauskat kaikkine pikku kommelluksieen. Ja he ketkä eivät olleet vielä aikaisemmin tutustuneet kahvakuulailuun. Innostuivat lajista niin, että paikallisista urheiluliikkeistä taitaa kahvakuulat olla nyt vähissä… Myös muilla innostujilla oli havaittavissa pientä lihasarkuutta loppuviikosta kuulailun seurauksena.

Kiitos päivästä !

–          Päivi Putkonen-Hegazi,  Vihdin kirkkoherran virasto

 

COMMENT : 0

Leave a Reply